LEHTIJUTUT

SATU KOHO | 2018-01-10

NÄYTÄ KOMMENTIT

Toinen toista – Hevillä hyvinvointia on Oulussa 2. helmikuuta jyrähtävä tapahtuma, joka kampanjoi netissä tapahtuvaa ja muutakin kiusaamista vastaan.

Idean laittoivat alulle Facebookin suosituin heviryhmä Finnish Heavy Metal Fans (FHMF) sekä viiksi- ja partayhteisö Mad Viking Finland Beard Club. Ne haastoivat hevibändejä tekemään jotain konkreettista kiusaamisen vastustamiseksi.

Haasteeseen tarttui oululainen Mournful Lines, jonka laulaja-kitaristi Markus Jussila ja kosketinsoittaja Matti Halonenryhtyivät puuhaamaan tapahtumaa Hevimestaan yhdistyksensä ML Sounds ry:n kautta.

Yhteistyökumppaneita löytyi lukuisia, esimerkiksi Oulun kaupunki.

Päivä nuoremmille

Toinen toista – Hevillä hyvinvointia on kaksiosainen.
Ikärajaton ja maksuton tapahtuma järjestetään helmikuun ensimmäisenä perjantaina kello 10–16. Pari nostoa päiväohjelmasta:

Skeittaa! Älä Kiusaa! -skeittikouluhankkeen Jesse Teräsahde esittäytyy ja pitää skeittinäytöksen.

Paneelikeskustelussa kiusaamista lähestytään monesta kulmasta, ja yleisö voi esittää täsmäaiheita.
Keskustelemaan ovat lupautuneet muun muassa lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila, kokemusasiantuntija Katri Salmija #Eikiusita-kampanjan sielu Sanna Simontaival.

Moottörin Jyrinä musisoi lapsille ja lapsenmielisille pitkin päivää.
Helsinkiläisbändi soittaa kasariheviklassikoita, joihin se on kehitellyt lapsille sopivat suomenkieliset sanoitukset.

Ilta K-18

Pääsymaksullinen iltaohjelma alkaa Hevimestassa samana iltana kello 20.
FHMF:n nettiradio tekee lähetystä paikan päältä koko illan.

– Tämä mahdollistaa muun muassa kiusaamiseen liittyvän nimettömän kommentoinnin. Myös anteeksiannon tärkeys nostetaan isoon rooliin, oululaisjärjestäjät huomauttavat.

Liveklubin bändikattaus on komea:
Melankolista ja melodista goottimetallia soittava Mournful Linesin lisäksi lauteille nousevat groovaava redneck metal -bändi Skulldriver Loviisasta, raskasta rokkia veivaava Valonkantajat Helsingistä, sinfonisesta metallistaan tunnettu Silver Bullet Riihimäeltä ja japanilaissävyinen death metal -yhtye Whispered Tampereelta.

– Vaikka bändejä on monta, pääpaino on kiusaamisen ennaltaehkäisyssä ja asioissa, joilla kiusaamiseen voidaan vaikuttaa.Settienkin välissä pysytään aiheessa.

Tapahtumaa voi seurata myös ML Soundsin viralliselta YouTube-kanavalta.

Tekee hyvää

Heviin liittyy ennakkoluuloja, järjestäjät myöntävät. Raskaammasta musiikista pitävän ulkoinen habitus voi olla sen verran raju, että se pelottaa.

– On hyvä muistaa, että ulkokuori ei merkitse mitään – pitää osata katsoa sen ohi. Vaikka Toinen toista – Hevillä hyvinvointia on puhtaasti hevitapahtuma, todella moni on mukana siinä vilpittömästä auttamisen halusta.

Yhteisöään metallimiehet luonnehtivat välittäväksi:
– Haluamme tuoda musiikin, verkostoitumisen ja yhteisöllisyyden kautta esille sen, kuinka tärkeää hyvinvoinnin lisääminen on.

Jussila ja Halonen kiittävät jo mukana olevia ja toivovat tapahtumalle lisää sponsoreita mukaan tekemään hyvää. Osallistua voi nyt ja tapahtuman aikana. Liveklubin tuotto käytetään kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyteen.

– Haluamme antaa jollekin oman tarinansa ja kokemuksensa jakaneelle musiikkiin tai sen tekemiseen liittyvän työkalun, kuten kitaran, kosketinsoittimen tai laulutunnit. Toivomme, että lahja auttaa parantamaan kiusaamisen jättämiä arpia.

Loput tapahtuman tuotosta lahjoitetaan lyhentämättömänä Tyttöjen Talon ja Poikien Talon kiusaamisen vastaiseen työhön.

 

 

Kupla sille joka ei kiusi – katso video auton luovutuksesta!

Linnukassa käytetään hästäkkiä #eikiusita

Sauli Pahkasalo
5.4.2017
Roosa Pulkkanen testasi uuden leikkiauton toimivuutta. Muut esikoululaiset odottivat vuoroaan malttamattomana. © Sauli Pahkasalo

LIMINKA Siinä on valot. Siinä on tyytti. Siinä on radio. Ja se toimii sähköllä. Eikä sitä viedä pois!

Linnukan päiväkodin Tikankolo-esikou­lu­lais­ryhmän lasten ilmeet olivat näkemisen arvoiset tiistaina, kun Lakeuden Maas­to­au­toi­li­joiden edustajat kantoivat pienen retroavo-Kuplan sisään.

Sähkö­leik­ki­auto oli valta­kun­nal­lisen #eikiusita -kampanjan (kyllä, kirjoitusasu on ihan oikein) palkinto esimer­kil­li­sesti kiusaamista ja sen estämistä pohtineille eska­ri­lai­sille. Kampan­ja­pääl­likkö Sanna Simontaival pitää äärimmäisen tärkeänä, että kiusaamiseen puututtaan jo päiväkodissa.

– On paljon helpompi välttää kiusaamista myös koulussa, hän huomautti.

Katso video

Tikankolossa lapset miettivät kiusaamista jo viime syksynä. He laativat ohjeista seinätaulun, joka päätyi jossain vaiheessa Simon­tai­pa­leen silmiin. Samaan aikaan tyrnäväläisen Lakeuden Maas­to­au­toi­li­joiden Marko Parttimaa huomasi myynnissä olevan pienois-Kuplan ja päätti ostaa sen. Hän soitti Simon­tai­pa­leelle ja kysyi, voisiko kulkupeliä hyödyntää kampanjassa.

– Tämä on Suomen ainoa #eikiusita-Kupla!

Itse olen ollut niin koulukiusattu kuin kiusaaja. Koen asian hyvin tärkeäksi.

AUTO- ja moot­to­riur­heilua harrastavien ja eri autour­hei­lu­la­jeissa kilpailevien yhteinen kiusaamisen vastainen kampanja käynnistyi maaliskuussa 2015. Oulun Moot­to­ri­kerhon puheen­joh­ta­jana toimiva Sanna Simontaival on idean äiti.

– Itse olen ollut niin koulukiusattu kuin kiusaaja. Koen asian hyvin tärkeäksi.

Erilaisia tempauksia on järjestetty eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Monttu2017-kilpailuun kutsuttiin mukaan erityislapsi, jolla ei ole kavereita.

– Hän sai liputtaa kaikki kuskit radalle ja hänelle myönnettiin paikallisen seuran kunni­a­jä­se­nyys, Simontaival kertoo.

Luovu­tus­het­kessä olivat mukana myös Jari Mertala Oulun Moot­to­riur­hei­li­joista ja liminkalainen Jari Ruuskanen Hinaus ja huolto Ruuskaselta. Molemmat pitivät kiusaamisen estämistä tärkeänä työnä.

– En näe mitään syytä, miksemme olisi mukana, Mertala summasi.

Tikankolon ohjaaja Katja Alikoski iloitsee esikou­lu­laisten saamasta palkinnosta. Hän kertoo lasten paneutuneen kiusaamisen ehkäisemiseen erinomaisesti.

– Kuplakin tulee koko päiväkodin käyttöön, hän lupaa.

Lisätietoa kampanjasta saa osoitteesta www.eikiusita.net

 

JUTTU OULU-LEHDESSÄ 28.4.2017

OULULAINEN 30 vuotta autourheilua harrastanut Sanna Simontaival perusti kaksi vuotta sitten Facebookiin koulu­kiu­saa­mista vastustavan valta­kun­nal­lisen #eikiusita -kampanjan. Sen tavoitteena on yhdistää kaikki auto­har­ras­tajat sanomaan ei kiusaamiselle. Ensimmäinen ajatus oli saada ryhmään 500 tykkääjää. Kampanjan saama suosio oli kuitenkin huomattavasti suurempi. Nyt #eikiusita -ryhmää peukuttaa jo yli 5 200 ihmistä.

– Kaksi vuotta sitten näin Iltalehdessä erään Anja-äidin tarinan, jonka poika oli menettänyt henkensä koulu­vä­ki­vallan seurauksena. Mietin, että miten autour­hei­luih­miset ja koulu­kiu­saa­misen voisi yhdistää, ja siitä se ajatus sitten lähti, kertoo Sanna Simontaival.

Jokunen aika sitten tuli TV2:lta koulu­kiu­saa­mi­silta, josta Sanna Simon­tai­pa­leen idea sai lisää vettä myllyynsä.

– Aloin miettiä, että miksei kouluihinkin voisi järjestää samanlaisia tilaisuuksia?, hän sanoo.

NIINPÄ idea kiusaamista käsit­te­le­västä koulu­pa­nee­lista sai alkunsa. Nyt vain puuttuu ajatuksesta innostunut pilottikoulu, jonka kanssa #eikiusita -kampanja voisi tapahtuman järjestää.

– Koulujen määrärahoja pienennetään koko ajan, eivätkä ne voi käyttää rahaa tällaisten tilaisuuksien järjes­tä­mi­seen. Siitä syystä tämä koulupaneeli olisi täysin ilmainen kaikille, Simontaival mainostaa.

Oululaisena hän haluaisi, että ensimmäinen koulupaneeli järjes­tet­täi­siin nimenomaan Oulussa, eikä esimerkiksi Turussa, josta on jo esitetty kiinnostusta tapahtumaa kohtaan.

Koulupaneelin tarkoituksena on jakaa tietoa kiusaamisesta vanhemmille ja koulu­hen­ki­lö­kun­nalle ja muistuttaa oppilaita kiusaamisen pitkä­kes­toi­sista seurauksista. Painottaa eritoten puhumisen tärkeyttä, jolloin asiaan voidaan puuttua.

– Kiusaamisesta pitää kertoa vanhemmille tai opettajalle heti kun asia on akuutti. Koulu­kiu­saa­minen voidaan luokitella pahimmillaan koulu­vä­ki­val­laksi, joka voi jättää elinikäiset arvet. Moni nuori ei tiedä, että alle 15-vuotiaallekin voi koitua kiusaamisesta seuraamuksia.

KOULU­PA­NEE­LIIN Sanna Simontaival toivoo mukaan koulupoliisia kertomaan muun muassa sosiaalisen median ikärajoista, jotka ovat monelle vanhem­mal­lekin hämärän peitossa. Kiusaaminen on muuttanut viime vuosina olomuotoaan juurikin netin suuntaan.

– Ainakin itse ratsaan sään­nöl­li­sesti omilta muksuiltani puhelimen pois. Pahin paikka on tällä hetkellä WhatsApp, jossa perustettuun ryhmään nuori kutsutaan ensin mukaan ja potkitaan myöhemmin tylysti pois. Tämän jälkeen alkaa haukkuminen ja nimittely.

Tärkeä syy koulupaneelin järjes­tä­mi­seen on Sanna Simon­tai­pa­leen mukaan on myös se, että yleinen tietous siitä, mistä kiusattu saa apua, on olematonta. Tämän takia tapahtumassa mukana on riko­suh­ri­päi­vys­tyksen työntekijä kertomassa rikoksen uhrin tukemisesta sekä siitä, miten he voivat auttaa kiusattuja.

Ainakin itse ratsaan sään­nöl­li­sesti omilta muksuiltani puhelimen pois.