#EIKIUSITA TIIMI

#EIKIUSITA TIIMI edustamassa AKK:n Mestareiden illassa 7.1.2017 Jyväskylässä

 

SANNA SIMONTAIVAL

 

JANIKA IHANAMÄKI

 

KATJA PIRSKANEN

Lyhykäisesti: autojen parissa olen ollut aina. Kasvanut poikaporukassa, ollut
aina tyttöpoika, isää ei ollut niin veljen mukana poikaporukassa kuljin pienestä
pitäen. 70 luvulla kuljettiin veljen kanssa lähikisoja seuraamassa ja istuin
mopon tarakalla. Veli harrasti jenkkiautoja ja Varkaudessa pyöri silloin
aktiivisesti jenkkiautokerho. 80 luvun lopussa taisin ensimmäisiä kertoja olla
sulkumiehenä. 2000 luvulla isännän kanssa jonkinsortin kilpuri hankittiin ihan
vain omaksi iloksi ja sillä veljen ja muutaman kaverin kanssa käytiin
rällyyttelemässä jäällä. Kisoihin asti ei koskaan eksytty. 2000 luvulla sitten
näihin katsastushommiin ihan urakalla rupesin. Nyt on päälisenssi tekniikasta ja rallin ja nopeuden perus ja koulutusta taas maaliskuussa lisää. Yksi auto ollaan yhdessä tytön ja ukon kanssa rakennettu harjoitusmielessä ja nyt olisi tarkoitus rakentaa yksi ihan oma minulle. Tavoite osallistua ratin takana edes yhteen sprinttiin ennenkuin kupsahdan eli jonkin verran tässä on tullut touhuttua ja tulen touhuamaan. Tällä hetkellä amiskassa opiskelen autonasentajaksi mutta tiedä tuota valmistuuko sitä.. Nyt sitten valitsivat Rantasalmen ua:n puheenjohtajaksi vaikken edes hakenut. Ja on sen 100 uudistusta mielessä. -Katja-

MARI LAHTINEN